torstai 1. tammikuuta 2015

NAZARETH - THE FOOL CIRCLE (1981)



Nykyään on muotia listata bändeiltä albumeita, joista tutustuminen kyseiseen yhtyeeseen kannattaa aloittaa. Yleensähän ne ovat niitä klassikkoalbumeita. Nazareth ei tee tämän suhteen poikkeusta. Yhtyettä ei kannata lähestyä ekaa kertaa tämän vuonna 1981 ilmestyneen kiekon kautta. Alkuun olin sitä mieltä, ettei koko albumi ole mistään kotoisin, mutta eihän se niin mene. Monet 70-luvulla suuruutensa päivät nähneet bändit taisivat olla jonkinmoisessa identiteettikriisissä 80-luvun alussa.

Perinteisillä hardrock-yhtyeillä levymyynti ei enää yltänyt samoihin mittarilukuihin kuin muutamia vuosia aikaisemmin. Samalla musiikillinen kenttä oli muuttunut. 70-luvun lopulla disko oli jyrännyt ja vallannut soittolistat. Vanhat rockpumput, kuten myös Nazareth, alkoivat lisäillä syntikoita ja kiippareita sointiinsa. Muuttaen kokonaisuuden enemmän kevyemmän popin linjoille ja muka radioystävällisempään suuntaan. Harvoin nämä yritykset tuottivat haluttua tulosta. Myös hakaneulaposkiset nuoren polven punkit haukkuivat 70-luvulla aloittaneita dinosauruksiksi ja syljeskelivät päälle. Vaikkakin punk taisi ainakin Lontoossa olla kuollut jo vuonna 1981 muuttuneena lähinnä vaatekauppiaille rahaa kerääväksi muoti-ilmiöksi. Ehkä Nazareth yritti aikuistua ja valita oman linjansa uudessa muuttuvassa maailmassa. The Fool Circle osoittaa kuitenkin Nazarethin olleen jopa itse epävarma haluamastaan suunnasta.

Haparointi ja epävarmuus paistavat läpi koko albumin. Levyn aloittava Dressed To Kill kuulostaa vahvasti Status Quon ränttätäntältä, eikä vähiten päällekäyvän boogie-pianon johdosta. Biisi itsessään ei ole huono, mutta toteutus ei miellytä Nazarethin hevimpään soundiin tottunutta korvaa. Vielä vuonna 1979 ilmestynyt No Mean City-albumilla Nazareth omasi erittäin raskaan rocksoundin. Mutta jo seuraavana vuonna ilmestynyt Malice In Wonderland oli jotain aivan muuta kevyine poprallatuksineen. The Fool Circle on selvää jatkumoa Malice In Wonderlandille. Termi, jota Nazarethinkin kohdallakin soundillisesta muutoksesta käytetään, on ns. kaupallisempi suunta. En allekirjoita moista! Yritys ehkä on ollut elvyttää nyypähtänyttä uraa ja saada uusia kuulijoita. Mutta toisin kävi. Albumin kappaleista löytyy potentiaalia. Kakkosraita Another Year maistuu alkuun kovinkin, mutta jankuttava rallattelu ja tuotanto saavat hyvin pian tämänkin muuttumaan ärsytykseksi.






Dan McCaffertyn vokalisointi pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Silti tuntuu, että mies jopa pidättelee hieman raspiaan tällä albumilla. Olisiko siinäkin tarkoitus olla hieman pehmeämpi, hieman radioystävällisempi ja hieman lähempänä täydellistä vävypoikaa. Vaarallisesta rockyhtyeestä on tullut  puudeli, joka istuu haukkumatta ja on sisäsiisti. Voi pojat, sanoisi Eemeli.  A-puolen päättävä Let Me Be Your Leader marsittaa esiin reggae-nazan, joka kertoo vain ja ainoastaan yrityksestä tehdä jotain muuta kuin täydellinen rocklätty vuonna 1981. Käännettäessä vinyyli b-puolelle humppa senkun jatkuu. We are The People laahaavine komppeineen saa haukottelemaan, perhana. Levyn ainoa vahva näyttö on live-versio J.J. Calen Cocaine -kappaleesta. Levy palaa lähtöpisteeseen viimeisen Victoria -kappaleen myötä sikäli, että se kuulostaa jälleen Status Quolta enemmän kuin Nazarethiltä. Biisiin on yritytetty saada mukaan helppoa singalong-meinikiä, mitä Turbo-Saabilla 80-luvun alussa huristavan markkinointimerkonomin on ollut helppo rallattaa mukana, sikäli kun Toton kuuntelemiselta on ehtinyt.

Livenä Nazareth on ollut huima yhtye käsittääkseni näihin päiviin asti. En ole jaksanut enää bändiä seurata uuden laulajan myötä. Niin paljon McCaffertyn ääneen kuitenkin yhtye kiteytyy. Studiolevyjä kaikkia en ole kahlannut läpi, mutta 80-luvulta eteeni osuneet eivät juurikaan ole korvaa miellyttäneet. Eli jos palataan siihen mitä alussa sanoin. Nazarethin kuuntelu kannattaa aloittaa albumeista Razamanaz, Loud `n` Proud, Hair Of The Dog ja lopettaa vuoden -79 No Mean City -levyyn. Sen jälkeen, jos mielenkiintoa riittää, voi alkaa kaivaa näitä muita tekeleitä esiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti